Katso urheilua netistä

Urheilua netistäTällä hetkellä meneillään olevissa jääkiekon MM-kisoissa Suomen pelit näkyvät toki ilmaiseksi, mutta muiden pelien osalta tilanne onkin sitten toinen.

Myös jalkapallosta kiinnostuneille matseja näytetään valitettavan vähän. Vaikka innokas penkkiurheilija olisi valmis maksamaan palvelusta niin silti sopivaa kanavapakettia ei välttämättä ole saatavilla.

Esimerkiksi Italian Serie A -pelejä ei Suomessa näytä tietääkseni mikään kanava.

Onneksi pelejä näkee myös netistä ja vieläpä veloituksetta. Tähän tarkoitukseen suosittelen lataamaan SopCast -playerin ja etsimään kanavia vaikka täältä tai sitten esimerkiksi Googlellajoukkue1 – joukkue2 sopcast” hakusanoilla.

Kun SopCast on asennettu onnistuneesti niin lähetyksen pitäisi käynnistyä automaattisesti kun klikkaat löytämääsi linkkiä. SopCastin kautta katsottuna lähetykset näkyvät joskus yllättävänkin hyvällä kuvanlaadulla.

Myös Veikkauksella on Veikkaus TV-palvelu, jossa näytetään jalkapalloa ihan kiitettävästi. Veikkaus TV on myös ilmainen palvelu, mutta pelitilillä on silti oltava rahaa.

Nettilähetyksiä katselee paremman puutteessa, eikä maksa mitään.

Tallennettu kategorioihin Täysin Ilmaiset | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä

Tiede-lehden näytenumero

Tilaa itsellesi 11 euron arvoinen Tiede-lehden näytenumero veloituksetta ja voit osallistua samalla kilpailuun. Osallistumisaikaa on kesäkuun loppuun asti.
Palkintoina arvotaan Fatboy-riippumatto ja 3 kappaletta Tiede-lehden vuosikertoja.

Tilaa näytenumero

Tallennettu kategorioihin Täysin Ilmaiset | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä

Brazil tarjoaa kahvit

Pauligilla on käynnissä ”Kutsu itsesi kaverille kylään” -kampanja, jonka kautta voi lähettää kaverillesi näytepakkauksen Brazil-kahvia.

Tilaa ilmaiset kahvit sinulle ja kaverillesi lähettämällä kaverille terveiset Facebookissa tai kampanjasivulla.

Kampanja on voimassa 31.07.2013 asti tai niin kauan kuin näytteitä riittää.

Tilaa kahvit

Tallennettu kategorioihin Täysin Ilmaiset | Avainsanoina | Kommentit poissa käytöstä

Urheilusanomien näytenumerot

UrheilusanomatUrheilusanomat (ent. IS Veikkaaja) on uusi urheiluun ja etenkin urheiluvedonlyöntiin erikoistunut aikakauslehti.

Voit tutustua lehteen täysin ilmaiseksi täyttämällä yhteystietosi ja saat kaksi Urheilusanomien näytenumeroa kotiisi toimitettuna.

Tilaa näytenumerot

Tallennettu kategorioihin Täysin Ilmaiset | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä

Katso elokuvia lähes ilmaiseksi

Maikkari tarjoaa mahdollisuuden kokeilla äskettäin avaamaansa videopalvelua kuukauden ajan 0.1€ hinnalla.

Normaalihinta on 9.9€ kuukaudessa, mutta palvelun voi halutessaan irtisanoa kokeilujakson jälkeen.

Filmnet niminen palvelu sisältää pikaisesti vilkaistuna ihan hyvää leffaviihdettä ja katsomisen arvoisia tv-sarjoja.

Tutustu palveluun

Tallennettu kategorioihin Lähes ilmaiset | Avainsanoina | Kommentit poissa käytöstä

Rumba

CDON tarjoaa 24.5 ilmestyvän 6.9€ arvoisen Rumba-lehden täysin ilmaiseksi.
Käy täyttämässä vain yhteystietosi ja saat lehden kotiisi kannettuna.

Tilaa lehti

Tallennettu kategorioihin Täysin Ilmaiset | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä

Lue Aamulehti ilmaiseksi

Aamulehti on jakeluhäiriöiden vuoksi toistaiseksi luettavissa ilmaiseksi verkossa. Voit lukea Aamulehden näköislehden heidän kotisivuillaan syöttämällä asiakas ja postinumeroksi 123 ja 123.

Tämä tarjous on voimassa kaikille, joten vaikka et olekaan tilaaja niin voit lukea näköislehden ilmaiseksi.

Lue Aamulehti

Tallennettu kategorioihin Täysin Ilmaiset | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä

100 grammaa irtokarkkia

Hae 100g irtokarkkeja.

100g irtokarkkeja.

Lunasta koodi Filmtownin kotisivuilla ja käy hakemassa pussillinen ilmaista irtokarkkia lähimmästä Filmtown-myymälästä.

Huomaa, että samalla päädyt markkinointirekisteriin, eli saat sähköpostiisi ja / tai puhelimeesi mainoksia kerran viikossa.

Rekisteristä pääsee kyllä halutessaan pois, mutta suosittelen silti lukemaan rekisteriselosteen.

Päivitys: Filmtown muutti ehtoja ja tietojasi ei käytetä markkinointitarkoituksiin. Pelkkä sähköpostiosoitteen antaminen riittää ja saat sähköpostiisi koodiin karkkien lunastamista varten.

Hae koodi

Tallennettu kategorioihin Täysin Ilmaiset | Avainsanoina | Kommentit poissa käytöstä

Osallistu arvontaan ja voita unelmaloma

Palkintona 2500 euron arvoinen unelmaloma kahdelle.

Palkintona 2500 euron arvoinen unelmaloma kahdelle.

Aikaisemmin täällä mainittu Ostohyvitys järjestää arvonnan, jossa palkintona on 2500 euron arvoinen kahden hengen unelmaloma Thaimaan Kata Beachille.
Arvontaan voivat osallistua vain uudet jäsenet ja vain tämän kampanjan kautta.

Jos olet vähintään 18-vuotias, teet ainakin satunnaisesti ostoksia verkossa tai haluat muuten vaan osallistua arvontaan niin liity Ostohyvityksen jäseneksi viimeistään 31.5.2013 mennessä.

Jäseneksi liittyminen ja arvontaan osallistuminen on täysin ilmaista, eikä velvoita sinua mihinkään.

Liity tästä ja osallistu arvontaan

Tallennettu kategorioihin Arvonnat ja palkintokyselyt | Avainsanoina , , | Kommentit poissa käytöstä

Vastaa kyselyyn ja tienaa palkintoja

Kerro mielipiteesi vastaamalla kyselyyn ja tienaa palkintoja. Liity jäseneksi, ilmaiseksi.

Kerro mielipiteesi vastaamalla kyselyyn ja tienaa palkintoja. Liity jäseneksi, ilmaiseksi.

Mielipidemaailma on yhteisö, joka palkitsee sinut mielipiteistäsi.
Liittyessäsi jäseneksi saat sähköpostiisi kyselykutsuja, joista pääset vastaamaan kyselyyn.

Mielipidemaailma toimii niin, että kun vastaat kyselyyn saat siitä hyvästä tietyn määrän pisteitä. Pisteiden määrä riippuu kyselystä ja sen aiheesta.

Keräämilläsi pisteillä taas voit lunastaa itsellesi palkintoja vaivanpalkaksi kyselyihin käyttämästäsi ajasta. Lunastettavana on lahjakortteja tunnettuihin Suomalaisiin kauppoihin ja ravintoloihin, kuten McDonalds ja H&M.

Lisäksi aina vastatessasi kyselyyn osallistut samalla arvontaan, jossa on palkintona 1000€ käteistä rahaa.

Liity ilmaiseksi mukaan

Tallennettu kategorioihin Arvonnat ja palkintokyselyt | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä

Osallistu arvontaan ja voita makumatka Aasiaan

Voita makumatka Aasiaan Cityshopparin arvonnassa. Palkintona on 9 ruokalajin menu kahdelle henkilölle ravintola Farangissa (arvo 200€).

Arvontaan osallistuminen ei vaadi kuin yhteystietojen jättämisen ja aikaa osallistumiseen on 15.03.2013 asti, jonka jälkeen voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Osallistu tästä


Arvonta on valitettavasti päättynyt.

Tallennettu kategorioihin Arvonnat ja palkintokyselyt | Kommentit poissa käytöstä

Ilmaisia näytenumeroita

Storia Kustannus tarjoaa mahdollisuutta tutustua lehtiinsä antamalla ilmaiseksi Historia-lehden ja/tai Taika-lehden näytenumeron.

Huomaa, että..

Saatuasi laskun, laita vaikka lyhyt vapaamuotoinen sähköposti asiakaspalveluumme, jossa kerrot tyytyväsi näytelehteen.

Historia-lehden näytenumero
Taika-lehde näytenumero

Tallennettu kategorioihin Täysin Ilmaiset | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä

Ilmaiset pikavipit – Ilmaista lainaa heti

Ota ilmainen laina ja hemmottele itseäsi.

Ota ilmainen laina ja hemmottele itseäsi.

Iskikö akuutti rahapula tai haluatko hemmotella itseäsi, mutta palkkapäivä on vasta ensi perjantaina? Ratkaisu on ottaa pikavippi, mutta ilman korkeita kustannuksia. Seuraavat yritykset tarjoavat ilmaista lainaa, siis ilman mitään kuluja.

Glee 20 tai 50€. Maksuaika 7 vrk.
Vivus 10-400€ uusille asiakkaille.
Vippi.fi Jopa 500€ ilmainen laina. Maksuaika 7 vrk.
Viestilaina Uusille asikkaille 50€. Maksuaika 7 vrk.

Tallennettu kategorioihin Täysin Ilmaiset | Avainsanoina | Kommentit poissa käytöstä

Kokeile Kotisivukonetta maksutta

KotisivukoneKotisivukone on helppokäyttöinen sovellus omien kotisivujen tekoon. Palvelu sopii mainiosti sekä yrityksille, että yksityishenkilöille. Kotisivukoneen avulla käytännössä kuka tahansa tietokoneen käytön hallitseva pystyy tekemään omat kotisivut ilman aikaisempaa kokemusta.

Kotisivukone tarjoaa nyt 2 viikon ilmaisen kokeilumahdollisuuden ilman sitoumuksia. Omien kotisivujen tekoa harkitsevien kannattaa ehdottomasti hyödyntää tämä mahdollisuus.

Aloita ilmainen kokeilu

Tallennettu kategorioihin Täysin Ilmaiset | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä

Ostohyvitys – Bonusta verkko-ostoksista

OstohyvitysOstohyvitys on ilmainen kotimainen palvelu, joka maksaa rahaa takaisin nettiostoksista. Ostohyvitys on siis eräänlainen verkko-ostoksissa toimiva sähköinen bonuskortti.

Palvelu toimii siten, että tilaus tehdään Ostohyvitys-sivuston kautta ja he maksavat sinulle 5-20% tilauksen arvosta. Palvelussa on myös ilmaisia tienausmahdollisuuksia. Esimerkiksi liittymällä ilmaiseksi NetPostin asiakkaaksi saat 1.5€ Ostohyvitykseltä.

Liity Ostohyvitykseen tästä

Tallennettu kategorioihin Täysin Ilmaiset | Avainsanoina | Kommentit poissa käytöstä

Kiinteistölehden näytenumero

Tutustu Kiinteistölehteen veloituksetta tilaamalla kotiisi ilmainen näytenumero. Muista laittaa ruksi kohtaan ”Ilmainen näytenumero”.

Tilaa Kiinteistölehti

Tallennettu kategorioihin Täysin Ilmaiset | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä

Kokeile Kevennystä

Kokeile 2 viikkoa riskittä vain postikulujen hinnalla

Kokeile 2 viikkoa riskittä vain postikulujen hinnalla

Kevennys on 9 kuukautta kestävä konsepti laihduttamiseen. Se koostuu yhteensä kolmesta lisäravinteesta sekä verkkopalvelusta, jossa voit pitää päiväkirjaa ja laskea kaloreita.

Kevennykseen voi tutustua hyödyntämällä kahden viikon kokeilujakson postikulujen hinnalla (4.9€)

Kevennys.fi – kokeile nyt kaksi viikkoa!

Tallennettu kategorioihin Lähes ilmaiset | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä

Tienaa lahjakortteja vastaamalla kyselyihin

Tienaa vastaamalla kyselyihinToluna on ilmainen ajanvietesivusto joka palkitsee käyttäjiään aktiivisuudesta pisteillä. Pisteitä saa kerättyä osallistumalla kyselyihin, jossa yleensä tiedustellaan mielipidettäsi eri kuluttajabrändien tuotteista ja palveluista.

Kun olet kerännyt tarpeeksi pisteitä voit vaihtaa ne lahjakorteiksi, jotka kelpaavat useihin kauppoihin. Voit vaihtaa pisteitä myös arpalipuiksi, joilla voit voittaa rahaa tai tavarapalkintoja.

Liity Tolunaan tästä

Tallennettu kategorioihin Täysin Ilmaiset | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä

Etelä-Suomen sanomat

Hämeenmaan S-Marketit tarjoavat mahdollisuuden tilata Etelä-Suomen Sanomat maksutta kahden viikon ajaksi.

Huom! Näytetarjous koskee vain talouksia, jotka sijaitsevat Etelä-Suomen Sanomien levikkialueella.


Tilaa ESS tästä

Tallennettu kategorioihin Täysin Ilmaiset | Avainsanoina , , | Kommentit poissa käytöstä

Ilmaiset tekstiviestit

Ilmaiset tekstiviestitViestikunkku on palvelu jossa rekisteröityneet käyttäjät voivat lähettää ilmaisia tekstiviestejä.

Palveluun sisältyy täysi merkkimäärä, osoitekirja ja lähetettyjen viestien automaattinen arkistointi. Viestin lähettäjänä näkyy tietenkin oma matkapuhelin-numerosi.

Viestikunkku on todellakin käyttäjille ilmainen. Palvelu nimittäin perustuu krediitteihin joita voit kerätä esimerkiksi vierailemalla sponsoreiden sivustoilla tai kutsumalla myös kavereitasi liittymään palvelun käyttäjäksi. Yksi viesti kotimaahan maksaa yhden krediitin.

Krediittejä voi käyttää myös pizzan tilaukseen ja elokuvien vuokraamiseen.

Rekisteröidy palveluun tästä

GoMobile Prepaid liittymän omistajat voivat lähettää ilmaisia tekstiviestejä netistä.
Jos et vielä omista GoMobile-liittymää, niin voit tilata sen tästä hintaan 3.9€ – kaupanpäälle 5€ puheaikaa.

Tallennettu kategorioihin Täysin Ilmaiset | Avainsanoina | Kommentit poissa käytöstä